yeezy350find
Ankkuri
MA
10.12.2018
P�iv�n s��
PK-Lehti
 

4.8.2018 00:00

Musta elokuva kaipaa tekijöitä

Kotkassa kuvataan sunnuntaina 5.8. film noir -elokuvaa Ohikiitävä mies. –Tai se on vielä työnimi, kertoo kotkalaisen indie-elokuvaporukka Landru Videos ry:n hallituksen jäsen Matti Hovi.

Film noir -genreen kuuluvat jyrkät varjot, pystykauluksinen etsivämeininki ja jatsahtava musiikki. Tunnelma pyritään saamaan vastaamaan 1930–40 -luvun New Yorkia, siinä määrin kuin se on Kotkassa mahdollista. Juoneltaan elokuva muistuttaa hieman Alfred Hitchcockin Takaikkunaa.
–Millaisen tilanteeseen henkilö voi ajautua, jos hän alkaa seuraamaan tarpeeksi tarkkaan jotain epäilyttävää henkilöä, joka kulkee toistuvasti hänen ikkunansa alta.

Psykologisen trillerin sankari on elokuvakäsikirjoittaja.
–Lajityypistä johtuen, toisin kuin aiemmissa elokuvissamme, joissa hahmoilla on tekopartaa ja nenää, tässä on oltava hieman vakavampi, eikä kaikkea voi lyödä samalla lailla läskiksi. Mukaan on silti ujutettu myös ”hölmöilyä”, josta nautimme.
Jos kuvaukset valmistuvat tänä vuonna ja jälkityö kestää toisen vuoden, niin valmis elokuva on parin vuoden kuluttua.
–Kakspy:n Osku Mediatalo -hanke auttaa meitä tämän elokuvan kanssa, kiitos siitä.

Landru Videos on tehnyt aimmin lännen trilogiaa kahden elokuvan verran. Vuonna 2014 ilmestyi mustavalkoinen Cody Boys ja viime vuonna väreissä oleva Guns of Silence.
–Elokuvien välillä näkyy jo kehityskaarta, kuinka olemme menneet eteenpäin. Spede-meininkiähän niissä kuitenkin on. Mennään soramontulle, josta kuitenkin näkyy Suomen puusto taustalla.
Landru Videosin ydinporukkaan kuuluu noin 10 henkeä, jotka tekevät elokuvia harrastepohjalta. Mukaan pääsee kaikki kiinnostuneet.
–Alan koulutus ei ole edellytys. Täällä opitaan tekemällä. Tämä on samalla hauskaa yhdessä olemista.
Osa yhdistyksen ydinporukasta on leikkinyt kameroiden kanssa jo yläkouluiästä lähtien. Kuvaamiseen innostus tuli muun muassa Jackass-ohjelmasta.
–Mukaan mahtuu aina myös uusia tyyppejä, Matti Hovi vinkkaa.
Veli-Pekka Kelloniemi
Taustanäyttelijäksi, avustajaksi Ohikiitävään mieheen voi päästä ottamalla yhteyttä landruvideos@gmail.com.
Cody Boys löytyy YouTubesta, Guns of Silence löytyy DVD:nä yhdistyksestä.
Lue uusin numero Ilmoita tekstarilla Lisää uutiskuva Ilmoita tehokkaammin
Mediakorttiin on tiivistetty kaikki ilmoitusasiakkaan tarvitsema tieto seikkaperäisesti. Mediakortista löytyvät myös jakelulevikkiä ja yhteyshenkilöitä koskevat tiedot. Mediakortin lukemiseen tai tulostamiseen tarvitset ilmaisen pdf-ohjelman.
Voit lähettää kaupunkilehteemme mielipiteen tai rivi-ilmoituksen tekstiviestinä. 160 merkin mielipideviesti maksaa 0,95 euroa. Rivi-ilmoituksen hinta on 12 euroa. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja Soneran liittymissä.
Kolari, kyläjuhla, hauska sattumus? Onko sinulla mielessäsi hyvä juttuvinkki? Ota yhteyttä meihin, niin katsotaan yhdessä, olisiko ideasta ainesta pienemmäksi tai vähän isommaksikin jutuksi. Parhaat juttuvinkit palkitaan!
Askarruttaako sinua joku lehteemme liittyvä asia? Haluatko antaa toimitukselle tai ilmoitusmyynnille palautetta? Etkö tiedä mihin osastolle pyyntösi osoittaisit? Käytä silloin tätä kätevää palautelomaketta.
Käyntiosoite: Kymenlaaksonkatu 4, 48100 KOTKA Postiosoite: PL 238, 48101 KOTKA Avoinna: ma-pe klo 9-16.30 Lauantaisin suljettu.
Puhelin: (05) 210 4400 (vaihde) Sähköpostit: etunimi.sukunimi(at)ankkurilehti.fi Verkkojulkaisun päätoimittaja: Petri Piipari.
Sivustomme käyttää evästeitä.