yeezy350find
Ankkuri
KE
23.5.2018
P�iv�n s��
PK-Lehti
 

31.1.2018 00:00

Karhulan koulujen määrää karsitaan?

SISÄILMA Kouluverkkoselvitys piakkoin päättäjien pohdittavaksi. Rauhalan koulun pihalla olevat parakit on vuokrattu reiluksi kolmeksi vuodeksi.

Ankkurin saamien tietojen mukaan Karhulan koulujen määrä puolittunee lähivuosina, neljästä kahteen. Syynä ovat nykyisten opinahjojen sisäilmaongelmat. Sen sijaan Karhulan lukio jatkaisi ennallaan.
Karhulan keskeisellä alueella on nykyään neljä koulua, Rauhalan ja Hakalan alakoulut sekä Helilän ja Karhulan yläkoulut. Lukio toimii kaupunginosan keskustassa samassa yhteydessä Karhulan yläkoulun kanssa.
Kaikissa näissä kouluissa kärsitään huonosta sisäilmasta. Opetusta siirretään parakkeihin, isolta osin näin on jo tehty. Parakit ovat väliaikaisia.
Ongelmiin on haettu pysyvää ratkaisua kaupungin viranhaltijoiden ja konsulttien toimesta. Tämä niin sanottu kouluverkkoselvityksen päivitys valmistuu näinä päivinä. Kaupunginhallitus käsitellee sitä ensi viikon maanantaina.
Hallituksen esityslista tulee tavan mukaan julki huomenna torstaina. Hallituksesta asia etenee aikanaan edelleen valtuuston päätettäväksi.

Ankkurin saamien tietojen mukaan nykyisten Rauhalan ja Hakalan ala-asteet yhdistetään ja tilalle rakennetaan yksi uusi alakoulu. Vastaavasti Helilän ja Karhulan yläasteet yhdistetään rakentamalla yksi uusi yläkoulu. Ratkaisussa pyritään mahdollisuuksien mukaan hyödyntämään saneerattuina nykyisiä koulurakennuksia terveiltä osiltaan.
Muutosten myötä oppilaiden koulumatkat pitenevät ja koulujen oppilasmäärät kasvavat. Toisaalta kaupunki säästää muun muassa ylläpidossa, osin hankinnoissakin.

Kotkan talous – kirjanpidollisesti tase – ei kestä kaiken tekemistä yhtä jalkaa. Marssijärjestykseksi ehdotetaan, että ensin rakennetaan pienempiä koululaisia varten uusi alakoulu. Parisen vuotta myöhemmin olisi uuden yläkoulun vuoro.
Tämän aikataulun mukaisesti Kotka on jo vuokrannut parakkeja koulujen evakkoa varten. Rauhalan ja Hakalan alakoulujen parakit vuokrataan 40 kuukaudeksi, reiluksi kolmeksi vuodeksi. Helilän parakkien vuokra-aika on runsaat viisi vuotta ja vuokra melkein 8,8 miljoonaa euroa.

Kotka on tällä vuosisadalla panostanut melkoisesti verovaroja koulurakennuksiinsa. Moni on korjattu, uutta rakennettu: Lyseosta Mussaloon ja Karhuvuoreen, Ruonalasta Kyminkartanoon ja Otsolaan, Aittakorvesta Tavastilaan. Samalla pieniä, mutta terveitä kouluja on lopetettu.
Tuoreimpana ovat valmisteilla Korkeakosken alakoulun (esikoulu ja luokat 1.-6.) peruskorjaus ja vanhan korvaaminen uudella sekä Langinkosken uuden yhtenäiskoulun (esikoulu ja luokat 1.-9.) rakentaminen. Nämä tehdään niin sanotulla leasing-rahoituksella. Siinä kaupunki maksaa korvausta vuosittain.

Juha Koski

Kouluverkko,
osa 1

Ankkuri julkaisee kouluverkko- ja koulujen sisäilma-asioihin liittyvää juttusarjaa keväällä 2018.
Lue uusin numero Ilmoita tekstarilla Lisää uutiskuva Ilmoita tehokkaammin
Mediakorttiin on tiivistetty kaikki ilmoitusasiakkaan tarvitsema tieto seikkaperäisesti. Mediakortista löytyvät myös jakelulevikkiä ja yhteyshenkilöitä koskevat tiedot. Mediakortin lukemiseen tai tulostamiseen tarvitset ilmaisen pdf-ohjelman.
Voit lähettää kaupunkilehteemme mielipiteen tai rivi-ilmoituksen tekstiviestinä. 160 merkin mielipideviesti maksaa 0,95 euroa. Rivi-ilmoituksen hinta on 12 euroa. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja Soneran liittymissä.
Kolari, kyläjuhla, hauska sattumus? Onko sinulla mielessäsi hyvä juttuvinkki? Ota yhteyttä meihin, niin katsotaan yhdessä, olisiko ideasta ainesta pienemmäksi tai vähän isommaksikin jutuksi. Parhaat juttuvinkit palkitaan!
Askarruttaako sinua joku lehteemme liittyvä asia? Haluatko antaa toimitukselle tai ilmoitusmyynnille palautetta? Etkö tiedä mihin osastolle pyyntösi osoittaisit? Käytä silloin tätä kätevää palautelomaketta.
Käyntiosoite: Kymenlaaksonkatu 4, 48100 KOTKA Postiosoite: PL 238, 48101 KOTKA Avoinna: ma-pe klo 9-16.30 Lauantaisin suljettu.
Puhelin: (05) 210 4400 (vaihde) Sähköpostit: etunimi.sukunimi(at)ankkurilehti.fi Verkkojulkaisun päätoimittaja: Petri Piipari.