yeezy350find
Ankkuri
TO
24.8.2017
P�iv�n s��
PK-Lehti
 

7.4.2017 00:00

Hyväntuulentielle kameratolppia

Kotkan Hyväntuulentien varteen asennetaan neljä kameratolppaa valvomaan nopeuksia.

"Pönttöpoliisit" saataneen paikoilleen loppukesällä tai alkusyksystä.
Paikat on jo valittu. Yksi tulee Korelaan Kotkansaarelle päin ajettaessa, yksi samaan suuntaan tien loppupäähän lähelle McDonaldsia ja kaksi Paimenportille molemmille puolille tietä.
–Paimenporttihan on se ongelmallisin paikka. 50 kilometrin nopeusrajoitusalueella ajellaan ylinopeuksia, samaten punaisia valoja päin, perustelee paikanvalintoja liikenneturvallisuusvastaava Sonja Lehtonen Kaakkois-Suomen ely-keskuksesta.
Ely-keskus vastaa tolppien rakennuttamisesta, poliisi niiden käytöstä.

Hyväntuulentien uudistaminen on lykkääntynyt toistuvasti rahapulan vuoksi. Eikä sitä ole näköpiirissä ihan lähivuosinakaan.
Tuoreimman suunnitelman mukaan Paimenportille tehdään eritasoliittymä. Samalla kulkuyhteydet keskussairaalalle selkiytyvät. Kyminlinnan ja Paimenportin välille pystytetään keskikaide.
Metsolan tasoristeys liikennevaloineen säilyy. Hietasen sataman liikenteen vähenemisen myötä eritasoliittymä on unohdettu. Näin myös kustannukset ovat alentuneet.
Kustannusarvio on noin 27 miljoonaa euroa, josta Kotkan maksettavaksi tulisi runsaat kuusi miljoonaa euroa.
Paavo Vaniala
Lue uusin numero Ilmoita tekstarilla Lisää uutiskuva Ilmoita tehokkaammin
Mediakorttiin on tiivistetty kaikki ilmoitusasiakkaan tarvitsema tieto seikkaperäisesti. Mediakortista löytyvät myös jakelulevikkiä ja yhteyshenkilöitä koskevat tiedot. Mediakortin lukemiseen tai tulostamiseen tarvitset ilmaisen pdf-ohjelman.
Voit lähettää kaupunkilehteemme mielipiteen tai rivi-ilmoituksen tekstiviestinä. 160 merkin mielipideviesti maksaa 0,95 euroa. Rivi-ilmoituksen hinta on 12 euroa. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja Soneran liittymissä.
Kolari, kyläjuhla, hauska sattumus? Onko sinulla mielessäsi hyvä juttuvinkki? Ota yhteyttä meihin, niin katsotaan yhdessä, olisiko ideasta ainesta pienemmäksi tai vähän isommaksikin jutuksi. Parhaat juttuvinkit palkitaan!
Askarruttaako sinua joku lehteemme liittyvä asia? Haluatko antaa toimitukselle tai ilmoitusmyynnille palautetta? Etkö tiedä mihin osastolle pyyntösi osoittaisit? Käytä silloin tätä kätevää palautelomaketta.
Käyntiosoite: Kymenlaaksonkatu 4, 48100 KOTKA Postiosoite: PL 238, 48101 KOTKA Avoinna: ma-pe klo 9-16.30 Lauantaisin suljettu.
Puhelin: (05) 210 4400 (vaihde) Telekopio: (05) 218 2199 (myynti), (05) 210 4435 (toimitus) Sähköpostit: etunimi.sukunimi(at)ankkurilehti.fi Verkkojulkaisun päätoimittaja: Petri Piipari.